Mietitkö oman yrityksen perustamista tai oletko aikomuksissa kehittää toimivan yrityksesi toimintaa? Onko mielessäsi kehittämisidea, jonka valmisteluun kaipaisit hieman tukea? Kehittämistoimien valmistelutukea voi hyödyntää sekä yrittäjyyden polun alkuvaiheessa että olemassa olevan yrityksen kehittämistoimien valmistelussa. Kehittämistoimien valmistelutukea voidaan myöntää myös maatilan yritystoiminnan kehittämis- tai investointihankkeen valmisteluun.
Kehittämistoimien valmistelutuki voidaan myöntää käynnistämis- ja/tai investointituen hakemisen valmisteluun (=mitä jatkossa haettavilla tuilla on tarkoitus tehdä) sekä avustusten ja muun rahoituksen hakemisen edellytysten selvittämiseen. Tuki on suuruudeltaan 2000 €:n vakioitu kertakorvaus.
Tuki on tarkoitettu sekä aloittavalle että toimivalle yritykselle, ja se voidaan myöntää samalle hakijalle yhden kerran rahoituskauden 2023–2027 aikana. Tuen hakijana voi toimia luonnollinen henkilö tai mikroyritys, jolla on tukea haettaessa yritys- tai yhteisötunnus. Tuella yritystoiminnan kehittämistä suunnitteleva henkilö ostaa asiantuntijapalvelua suunnittelun tueksi.
Muita ehtoja:
Pirityiset voi myöntää kehittämistukia toiminta-alueellensa maaseutualueelle perustettaville tai siellä toimiville alle 5 henkilötyövuotta työllistäville mikroyrityksille maa- ja metsätalouden ulkopuoliseen toimintaan. Tuettavan toimenpiteen on edistettävä Juurista Voimaa -strategian toteutumista.
Lisätietoja ja ohje tuen hakemiseen: Ruokavirasto.