yritysryhmähankE

Yritysryhmähankkeissa toteutetaan yritysten väliseen yhteistyöhön perustuvia kehittämishankkeita. Yritysryhmähankkeessa ryhmä pieniä tai keskisuuria yrityksiä kehittää toimintaansa erityisesti yhteisillä kehittämistoimenpiteillä ja tarvittaessa lisäksi yrityskohtaisilla kehittämistoimenpiteillä. Yrityksillä tulee olla yhteinen tavoite ja yhteistyösopimus.

 

 

Toimenpiteiden tavoitteena voi olla esimerkiksi tuotannollisen yhteistyön tai markkinointiyhteistyön kehittäminen, tuoteperheen suunnittelu tai muu vastaava kehittäminen.

 

  • Yritysryhmään tulee kuulua 3-10 yritystä.
  • Tuen määrä on 75%. Tuen
    enimmäismäärä muu julkinen rahoitus mukaan lukien on 100.000 €. Hankkeen tukikelpoiset kokonaiskustannukset voivat olla enintään 133.333 €.
  • Tuen saajana (joka toimii hankkeen hallinnoijana), tulee olla kehittämisorganisaatio:
    neuvontajärjestö, kehittämisyhtiö tai muu vastaava julkisoikeudellinen
    tai yksityisoikeudellinen yhteisö.
 

 

Yritysryhmähankkeen kokoamiseen voidaan myöntää valmisteluraha 5000 €.
 
Tukea voidaan myöntää seuraaviin kehittämishankkeesta aiheutuviin tarpeellisiin ja kohtuullisiin kustannuksiin:
 
  • työntekijöiden palkkauskuluihin
  • matkakustannuksiin
  • asiantuntijoiden palkkioihin
  • ostopalveluihin
  • pienhankintoihin
  • kohtuullisiin tarjoilukustannuksiin
  • kansainväliseen yhteistyöhön liittyviin kustannuksiin
  • toimistokuluihin
  • vuokriin
  • hankkeen ohjausryhmän kuluihin.

 

 

Yritysryhmähankkeiden toimenpiteet:
 
  • Hankkeiden tavoitteena on kehittää maatilojen kilpailukykyä ja tilojen nykyaikaistumista. Hankkeilla edistetään käytäntöön kytkeytyvää tutkimusta, tuotekehitystä, innovaatioiden valmistelua ja käyttöönottoa, laatua, logistiikkaa, kustannustehokkuutta sekä tehostetaan tuotantoprosesseja ja markkinoiden toimivuutta sekä digitaalisten ratkaisujen ja toimintamallien käyttöönottoa mm. lisäämällä asiantuntemusta, kansainvälistä ja yli sektorirajojen tapahtuvaa yhteistyötä.
 
  • ankkeilla edistetään käytäntöön kytkeytyvää ilmastotutkimusta, tuotekehitystä, innovaatioiden valmistelua ja käyttöönottoa, laatua, logistiikkaa, kustannustehokkuutta sekä tehostetaan tuotantoprosesseja ja markkinoiden toimivuutta sekä uusien ratkaisujen löytymistä.  Tukea voidaan kohdentaa biotalouden innovaatioyhteistyöhön sellaisten toimijoiden välillä, jotka kehittävät ilmastonmuutoksen hillintään tai siihen sopeutumiseen liittyviä tuotteita sekä hankkeisiin, jotka kohdentuvat koko tuotantoketjun toiminnan kehittämiseen.
 
  • Hankkeessa lisätään asiantuntemusta ja yli sektorirajojen tapahtuvaa yhteistyötä sekä luonnonvarojen että luonnon monimuotoisuuden osalta. Hankkeella lisätään tietoa valuma-alueiden painetekijöistä ja vesiensuojelusta, ravinteiden kierrätyksestä ja käytettävissä olevista uusista menetelmistä sekä luodaan asukkaille, yhdistyksille ja yrittäjille ideoita ja virikkeitä uusista yhteistyö- ja liiketoimintamahdollisuuksista. Hankkeessa etsitään ratkaisuja hiilen sidonnan tehostamiseen, ravinteiden tehokkaaseen käyttöön ja kierrättämiseen sekä riskienhallintaan sään ääri-ilmiöiden lisääntyessä.
 
  • Hankkeilla edistetään nuorten viljelijöiden alalle pääsyä ja ratkaisujen löytymistä yhteistyön avulla. Hankkeilla edistetään sukupolvenvaihdoksiin ja omistajanvaihdoksiin liittyvää yhteistyötä ja käytäntöön kytkeytyvää tutkimusta, tuotekehitystä, innovaatioiden valmistelua ja käyttöönottoa, laatua, logistiikkaa, kustannustehokkuutta sekä tehostetaan tuotantoprosesseja ja markkinoiden toimivuutta sekä uusien ratkaisujen löytymistä mm. lisäämällä asiantuntemusta, kansainvälistä ja yli sektorirajojen tapahtuvaa yhteistyötä. Yhteistyöhankkeilla voidaan myös suunnitella, selvittää tai kehittää uusia ratkaisuja, joilla parannetaan nuorten viljelijöiden ja muiden yrittäjien toimintamahdollisuuksia ja yhteistyötä nyt ja tulevaisuudessa.
 
  • Hankkeilla tuetaan työllisyyden, kasvun, sukupuolten välisen tasa-arvon ja sosiaalisen osallisuuden edistämistä maaseudulla. Hankkeilla edistetään metsä- tai biotalouden innovaatioyhteistyön rakentamista ja suunnitellaan, selvitetään tai kehitetään uusia ratkaisuja, joilla parannetaan maaseutuväestölle ja yrittäjille suunnattujen palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta sekä parannetaan maaseudulla asumisen ja yrittämisen mahdollisuuksia.
 
 
Lue lisää Ruokaviraston sivuilta.