Hallitus

Paikallista päätöksentekoa

Jokaisella Leader-ryhmällä on oma hallitus, joka käsittelee ryhmään jätetyt tukihakemukset ja antaa niistä lausuntonsa. Yhdistyksen syyskokouksessa valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle. Hallitus kootaan kolmikantaperiaatteen mukaisesti: kolmasosa hallituksen jäsenistä edustaa julkista hallintoa, toinen kolmannes paikallisia yhdistyksiä ja yrityksiä ja loput maaseudun asukkaita. Kolmikannalla varmistetaan Leader-toimintatavan edellyttämä avoimuus ja tasapuolisuus päätöksenteossa sekä rahoituksen jakautumisessa. Hankkeiden valmistelu ja päätösvalta rahoitettavista hankkeista on täten paikallisilla ihmisillä. Juuri he ovat kotiseutunsa parhaita asiantuntijoita.

Hallituksen kokoukset

Pirityisten hallitus kokoontuu n. 8 kertaa vuoden aikana käsittelemään saapuneita hankehakemuksia ja tekemään päätöksiä muista asioista. Yhdistyksen kevät- ja syyskokoukset järjestetään sääntöjen mukaan.

Leader ryhmän hallituksessa työskenteleminen on mielenkiintoista ja se toimii näköalapaikkana oman alueen kehittämiseen.