Yhteistyö vahvistaa hankkeiden vaikuttavuutta

Kaustisen kotiseutuyhdistyksellä on käynnissä kaksi hanketta, joiden tavoitteena on uudistaa kotiseutumuseota. Investointihankkeessa kunnostetaan museon tiloja, rakenteita ja varustelua sekä sisä- että ulkotiloissa. Kehittämishankkeessa puolestaan rakennetaan uudistettu teemanäyttely, laaditaan museoesite ja valmistellaan museon avaamista yleisölle. Hankkeiden yhteisenä tavoitteena on tehdä kotiseutumuseosta vetovoimainen, edustava ja nykyaikainen kohde, joka tuo Kaustisen historiaa esille uudella tavalla. Hankkeet ovat saaneet EU:n maaseuturahoitusta Leader-ryhmä Pirityisiltä.

Kuvassa talkooväkeä ja punamultamaalin keiton seuraajia Kaustisen kotiseutumuseon pihalla.

Kotiseutuyhdistys on saanut lisäksi Museoviraston avustusta, jonka turvin yhdistys on palkannut kesätyöntekijän luetteloimaan ja puhdistamaan vuosien saatossa varastoitua esineistöä. Aiemmin museossa esillä ollut esineistö on luetteloitu jo aiemmassa Pirityisten rahoittamassa hankkeessa, jossa laadittiin myös suunnitelmat parhaillaan käynnissä oleville investointi- ja kehittämishankkeille.

Punamultamaalin keittotalkoot kokosivat yhteen useita hankkeita, toimijoita ja kyläläisiä. Hankkeiden yhteisvaikutuksesta syntyneisiin uudistuksiin ja tuotettuun materiaaliin päästään tutustumaan todennäköisesti jo Kaustinen Folk Music Festivalin yhteydessä, jonka tämän vuoden teemana on osuvasti Perinteet käsissä.

Verkostoituminen ja yhteinen tekeminen vahvistavat hankkeiden vaikuttavuutta. Useiden hankkeiden, avustusten, talkootyön ja eri toimijoiden yhteistyön ansiosta pienistäkin toimenpiteistä muodostuu merkittävä kokonaisuus, joka edistää alueen kehitystä ja lisää hankkeiden näkyvyyttä myös valtakunnallisesti.

Teksti: Eveliina Rahkonen

Kuva: Krista Järvelä

Jaa

Tilaa uutiskirjeemme!

Haluatko tietää Pirityisten ajankohtaisista uutisista heti ensimmäisten joukossa? 

Tilaa nyt sähköinen uutiskirjeemme!

Lähetämme vuoden aikana sähköpostiisi 3-6 uutiskirjettä, joissa kerromme mm. ajankohtaisista asioista, Leader-toiminnasta ja palveluistamme.