Ullavan kirkonkylän seudun kyläläiset ovat koonneet voimansa suureen pelastusoperaatioon. Tarkoituksena on antaa Alikylän myllylle uusi alku, ja tuoda esiin vesivoiman vaikutus paikalliseen elinvoimaan virkistys- ja kulttuurikohteen keinoin. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Perustuksen korjaustyöt oli ajoitettava syksyyn eli matalan veden aikaan. Kuva: Aleksi Kalliokoski
Ei ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Alikylän mylly on alun perin rakennettu 1800-luvun lopulla kyläläisten yhteistyönä. Yhteisiä ponnistuksia myllyn ja sitä ympäröivän alueen kehittämiseksi on toki tehty sen jälkeenkin; edellinen talkoourakka vuonna 2019 keskittyi kosken kunnostukseen kalojen lisääntymisen ja elinolosuhteiden parantamiseksi Ullavan Kalastuskunnan toimesta. Nyt työtä tehdään vanhan myllyn pelastamiseksi hartiavoimin Leader-rahoituksen mahdollistamana. Hanketta toteuttaa Ullavan Kirkonkylän seudun kyläyhdistys.
Monia vuosikymmeniä käyttämättömänä ollut Sikalan kosken päällä seisova mylly oli päässyt vaurioitumaan jo pahoin. Kyläläiset ovat toivoneet myllyn kunnostusta jo pitkään, ja hankkeen alussa järjestetyssä tutustumisillassa ajatus vahvistui entisestään; kyläläiset ovat innoissaan ja kiinnostuneita myllyn kunnostamisesta.
– Talkooporukassa on mukana tällä hetkellä noin 30 henkilöä, ja mukaan saa edelleen tulla. Tekemällä oppii ja kaikille löytyy varmasti jotain sopivaa tekemistä, kannustaa talkootyön vastuuhenkilönä toimiva Tarmo Mård.
Välittömin vaara myllyn tuhoutumiseksi on jo saatu väistettyä, sillä kunnostustyöt aloitettiin perustusten korjaamisella ja myllyrakennuksen oikaisemisella. Samanaikaisesti myllyn läheisyyteen rakentui parkkipaikka ja tieliittymä. Talven aikana valmistuivat myllyn ikkunakarmit, sekä osa kalusteista kesäkahvilaa varten, seuraavaksi myllyn kunnostusta jatketaan hirsien uusimisella sekä ulkoverhouksen ja vesikaton kunnostuksella. Hanke jatkuu vuoden 2027 loppuun, ja viimeisenä läheiseen joessa sijaitsevaan saareen rakennetaan grillipaikka ja laavu. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Mylly on rakennettu 1800-luvun lopulla, ja sen historia on mielenkiintoinen ja monenkirjava; sillä on esimerkiksi jauhettu ryynejä ja jauhoja, tuotettu sähköä ja sahattu lautoja vesivoimalla. Mylly sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Ullavanjoessa, joten se tarjoaa sekä myllyn historian että ympäristönsä puolesta mahdollisuuksia moneen.
– Paikka on uskomattoman upea ja sopii erittäin hyvin tienvarren taukopaikaksi sekä pienten musiikki- tai vaikka teatteriesitysten pitopaikaksi. Koulujen retkipaikkana se olisi myös aivan mainio, kun samassa kohteessa voisi saada käytännön oppia biologiasta, paikallishistoriasta ja fysiikasta, summaa hankkeen valmistelusta vastannut Marja Korkeakangas.
Mylly ja viereinen saari toimivat myös vapaa-ajan retkeily- ja virkistyskalastuskohteena. Saareen rakennettavalla laavulla on mahdollisuus yöpymiseen ja tuleva grillipaikka mahdollistaa retkieväiden valmistuksen; vaikka sitten koskesta pyydetystä saaliista. Elämysmatkailukohteeksi Alikylän mylly voitaisiin varmasti luokitella siinä vaiheessa, kun kyläyhdistys alkaisi järjestämään myllyn ylisille makuupussimajoitusta.
– Se oli idea, joka saattaa toteutuakin, mutta käytännön toteutusta ei ole mietitty sen enempää vielä, visioi Korkeakangas.
Hankkeen valmistuttua kyläyhdistyksen tarkoituksena on tarjota nuorille kesätyöpaikkoja myllykahvion pyörittämisessä. Muuten kohde tulee olemaan kaikille avoin ja maksuton. Toiveena on, että myllyn alueesta syntyy suosittu ja monipuolinen virkistys- ja kulttuurikohde.
”Niin, vanha mylly kertoa voi monta tarinaa
Mut niitä kuulla harvan sydän saa
Se kuulla saa, ken vanhan myllyn kieltä tajuaa
Sen kivi kuiskaa, ratas rupattaa”
Reino Helismaa 1953
Teksti: Eveliina Rahkonen
Kuvat: Aleksi Kalliokoski
Alkuperäinen artikkeli on julkaistu Keskipohjalaiset kylät ry:n & Kuidut käyttöön -hankkeen KYLILLÄ 2026 -tiedotuslehdessä. Julkaisu on tuotettu digilehtenä, jonka pääset lukemaan tästä linkistä.
Hankeinfo:
Alikylän myllyhanke
Ullavan Kirkonkylän seudun kyläyhdistys ry
Kokonaiskustannukset: 80 289,00 €
Tuki: 60 %
Rahoittaja: Leader-ryhmä Pirityiset ry
Lue lisää hankkeesta maaseutuverkoston hankerekisteristä. Linkki aukeaa uuteen välilehteen.

