Soiten alue määritellään edelleen koronaviruksen leviämisalueeksi. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto kieltää Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueella (pl. Reisjärvi) kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä.
Soiten alueella on voimassa etätyösuositus 31.3.2022 saakka. Työnantajia suositellaan hyödyntämään työpaikoilla ns. hybridimallia, eli sitä että osa työstä tehtäisiin mahdollisuuksien mukaan etänä vuorotellen ja porrastaen. Suositellaan, että kokoukset pidettäisiin ensi sijassa etänä. Alueellinen COVID-19 viranomaisryhmä korostaa painokkaasti turvavälien ja hygieniaohjeistuksen noudattamisen tärkeyttä kaikissa kokoontumisissa.
Pirityisten toimisto on avoinna klo 9-16. Suosimme yhteydenpidossa puheluita, sähköpostia ja Teams-palavereja. Työskentelemme hybridimallin mukaan osittain etänä, kuitenkin niin että olemme aina tarvittaessa tavoitettavissa myös toimistolla. Tulethan vain terveenä.
Mukavia talvipäiviä toivotellen,
Pirityiset
