Pirityisten virtuaalisilla päiväkahveilla Pirityisten toiminnanjohtaja Elina Itäniemi kertoi Leader-rahoituksen ajankohtaisista asioista, EU-rahoituskausien välisestä siirtymäkaudesta, aikatauluista, rahoituksesta ja millaisiin hankkeisiin tukea voi hakea.
EU:n rahoituskausi 2021-2027 käynnistyy näillä näkymin vasta vuonna 2023, mutta Leader-toiminta jatkuu rahoituskausien vaihtumisen välissäkin. Kyseessä on niin sanottu siirtymäkausi, joka tarkoittaa sitä, että vuosina 2021-2022 maaseudun kehittämistoimintaa jatketaan nykyiseen tapaan. Toisin sanoen säädökset, tukimuodot ja yhdistyksen kehittämisstrategia ovat samat kuin rahoituskaudella 2014-2020, mutta hankkeisiin myönnettävät varat ovat uudelta rahoituskaudelta.
Siirtymäkaudella noudatetaan Pirityisten Juurevat Kylät -strategiaa. Sen keskeisinä tavoitteina on tukea toimenpiteitä, jotka synnyttävät ja lisäävät yhteistä tahtotilaa, me-henkeä, joka edistää alueemme hyvinvointia ja menestystä. Pirityiset ry:n strategian kattamaa toiminta-aluetta on Keski-Pohjanmaan maakunnasta Kaustisen seutukunta sekä Kokkolan kaupungin suomenkieliset maaseutualueet.
Leader-rahoitusta voi hakea yleishyödylliseen kehittämis- tai investointihankkeeseen sekä yrityshankkeeseen. Myös siirtymäkaudella on mahdollista toteuttaa alueidenvälisiä hankkeita ja kansainvälisiä hankkeita rahoituskautta koskevat aikataulut huomioiden. Pirityisillä on hanke- ja yritystuissa jatkuva haku. Haku tapahtuu sähköisesti Hyrrä-asiointijärjestelmän kautta. Leader-hankkeiden rahoittamisesta päättää Pirityisten hallitus. Hankkeiden tulee olla maaseutuohjelman sekä Pirityisten Juurevat kylät-strategian mukaisia. Hallitus arvioi tätä valintakriteerien perusteella. Kolmikantainen hallitus koostuu Pirityisten alueen ihmisistä. Hallituksessa edustettuina on tasaisesti julkinen taho, alueen yhteisöt sekä maaseudun yksittäiset asukkaat.