Elokuun kokouksessa puollettiin rahoitusta kolmelle yritykselle, viidelle yleishyödylliselle hankkeelle ja kahdelle valmistelurahahankkeelle.
Pirityiset ry myöntää Leader-rahoitusta yrityksille ja yhteisöille Keski-Pohjanmaalla. Yhdistyksen hallitus kokoontui elokuussa syyskauden ensimmäiseen kokoukseensa Ullavaan Taide Vionojalle. Kokouksen yhteydessä tutustuttiin käynnissä olevaan rahoitettuun hankkeeseen, jossa kunnostetaan pihapiirin tuulimyllyä ja muita rakennuksia.
Kokouksessa oli käsittelyssä yhteensä kymmenen hakemusta, jotka koskivat pienhankkeita ja yritystukia. Kaikki hakemukset saivat puoltavan lausunnon. Hankkeiden kokonaiskustannukset olivat yhteensä noin 54 360 euroa, josta julkisen tuen osuus yhteensä noin 41 410 euroa.
Rahoitusta puollettiin neljälle yleishyödylliselle investoinnille sekä yhdelle yleishyödylliselle kehittämishankkeelle. Yritysrahoitusta puollettiin yhteensä kolmelle yritykselle toiminnan kehittämiseen.
Kokouksessa käsiteltiin myös kuluvan rahoituskauden ensimmäiset valmistelurahat, joita puollettiin kahdelle yritysryhmähankkeelle. Kyseessä on 5 000 euron kertakorvaus, jota voi hakea yritys- tai viljelijäryhmä-, tuottajaorganisaatio-, EIP-hankkeiden ja Älykkäät kylät -hankkeiden valmisteluun. Sillä voidaan selvittää hankkeen onnistumisen edellytyksiä, koota toimijoita ja laatia hankesuunnitelma.
– Hienoa, että suunnitteilla on yritysryhmähankkeita alueen yritysten kehittämiseksi. Valmistelurahan avulla voidaan tehdä pohjatyötä ennen varsinaisen, isomman hankkeen hakemista, toiminnanjohtaja Krista Järvelä taustoittaa.
Puolletuilla valmistelurahoilla Kaustisen seutukunta kartoittaa alueen yritysten tarpeita digitaalisuuden hyödyntämisen kehittämiseen. Taito Keski-Pohjanmaa ry puolestaan selvittää edellytyksiä käsityöalan yritysryhmähankkeelle maakunnassa.
Kokouksessa käsiteltyjen valmistelurahojen ja kertakorvattavien pienten yritystukien rahoitus on 100 % julkista tukea. Yleishyödyllisissä hankkeissa julkisen tuen osuus oli 60–80 %. Hakemukset etenevät seuraavaksi ELY-keskuksen viranomaiskäsittelyyn, jossa hankkeille tehdään laillisuustarkastus ja virallinen rahoituspäätös.
Leader-ryhmä Pirityiset on paikallinen maaseudun kehittämisyhdistys ja yksi Suomen 52 Leader-ryhmästä. Pirityiset ry toimii Halsualla, Kaustisella, Lestijärvellä, Perhossa, Toholammilla ja Vetelissä sekä Kokkolan maaseutualueilla Kälviällä, Lohtajalla ja Ullavassa. Leader-tuki muodostuu EU:n maaseuturahaston, valtion ja kuntien rahoituksesta.
Kuluvalle vuodelle varatusta rahoituskehyksestä on elokuun kokouksen jälkeen jäljellä noin 246 500 euroa.
– Pienhankkeita ja pieniä yritystukia on haettu tänä vuonna paljon. Hakemuksia on määrällisesti aiempaa enemmän, mutta kustannuksiltaan ne ovat pienempää tasoa, Järvelä kuvailee ja kannustaa olemaan matalalla kynnyksellä yhteydessä Pirityisiin, kun hankeidea syntyy.
Vuoden 2025 viimeiset valintajaksot päättyvät 18. syyskuuta ja 8. lokakuuta. Syyskuussa päättyvällä jaksolla haussa ovat mukana kaikki tukityypit. Vuoden viimeinen valintajakso lokakuussa koskee vain yritystukia ja pienhankkeita.
Puoltavan lausunnon Leader-rahoituksen myöntämisestä saaneet yleishyödylliset hankkeet
Perhon Seurojentaloyhdistys ry, Perho
Tuolihissihanke / Pienhankkeena toteutettava investointi
Hankitaan tuolihissi Perhon Seurojentalolle. Tuolihissi parantaa liikuntarajoitteisten pääsyä talon ravintola-, kokous- ja harrastetiloihin pää-aulasta alakertaan. Alakerrassa sijaitsevat myös sauna- ja pesutilat sekä vessat.
Budjetti: 7 900,00 €
Tuki: 60 %
Piispasen pirtin eränkävijät ry, Perho
Grillikatoksen rakentaminen, Salavo / Pienhankkeena toteutettava investointi
Hankkeessa rakennetaan grillikota metsästysmajan yhteyteen. Grillikota parantaa ja monipuolistaa kiinteistön käytettävyyttä ja luo lähialueen asukkaille mahdollisuuden virkistystoimintaan.
Budjetti: 8 000,00 €
Tuki: 60 %
Kaustisen Kotiseutuyhdistys r.y., Kaustinen
Uusi museo / Pienhankkeena toteutettava kehittämishanke
Hanke on ensimmäinen vaihe Kaustisen kotiseutumuseon kokonaisvaltaista uudistamisesta. Hankkeessa museo inventoidaan ja sen koko sisältö luetteloidaan, puhdistetaan, valokuvataan ja siirretään väliaikaistiloihin. Pienikokoisista esineistä sijoitetaan väliaikainen näyttely Kaustisen Kansantaiteenkeskukseen. Lisäksi hankkeessa siivotaan tyhjennetty museorakennus ja laaditaan suunnitelma museorakennuksen rakenteellisesta ja teknisestä uudistamisesta. Hankkeeseen palkataan nuoret asiantuntijat 1–2 kuukaudeksi ja osittain työtä tehdään talkootyöryhmillä.
Budjetti: 7 992,50 €
Tuki: 80 %
Lestijärven kunta (Kaustisen seutukunta), Lestijärvi, Halsua, Kaustinen, Perho, Toholampi, Veteli
KASE Diva -valmisteluhanke / Yritys- tai viljelijäryhmähankkeen valmisteluraha
Hankkeessa valmistellaan 8–10 maaseutualueella toimivan yrityksen yhteinen yritysryhmähanke digitaalisen kehittämisen tueksi. Tavoitteena on tukea erityisesti Kaustisen seutukunnan alueen mikro- ja pk-yrityksiä digitaalisuuden hyödyntämisessä.
Budjetti: 5 000,00 €
Tuki: 100 %
Taito Keski-Pohjanmaa ry, Halsua, Kaustinen, Kokkola, Lestijärvi, Perho, Toholampi, Veteli
Yritysryhmähankkeen valmistelu / Yritys- tai viljelijäryhmähankkeen valmisteluraha
Valmistelurahalla selvitetään edellytykset käsityöalan yritysryhmähankkeelle sekä kartoitetaan kiinnostuneita yrityksiä ja heidän kehittämistarpeistaan. Tavoitteena on saada valmistumaan hankesuunnitelma yritysryhmähankkeelle (3-5 yritystä tai yrittäjyyttä suunnittelevaa) ja saada siihen rahoitus.
Budjetti: 5 000,00 €
Tuki: 100 %
Perhon ampumaratayhdistys ry, Perho
Maalilaitesuojan peruskorjaus / Pienhankkeena toteutettava investointi
Hankkeessa uudelleenrakennetaan Perhon ampumaradan kivääriradalle maalilaiterakennus ja -näyttösuoja. Hankkeen tavoitteena on parantaa ampumarata-alueen laatu- ja turvallisuusvaatimuksia kehittämällä niitä nykyvaatimusten tasolle, joka monin tavoin edistää alueellista metsästys- ja ammuntaharrastustoimintaa sekä osaltaan tuottaa erilaisia terveys- ja hyvinvointihyötyjä.
Budjetti: 7 754,66 €
Tuki: 60 %
Kaustisen Pohjan-Veikot ry, Kaustinen
VEO-kameralla älyä valmennukseen / Pienhankkeena toteutettava investointi
KP-V:n jalkapallo- ja futsaljaostot hankkivat VEO-kameran ja siihen käyttöoikeuslisenssit. VEO-kamera on tekoälyä hyödyntävä automaattinen videokamera, jota käytetään erityisesti jalkapallossa otteluiden ja harjoitusten tallentamiseen, analysointiin ja jakamiseen. Kamera mahdollistaa otteluiden ja harjoitusten automaattisen tallentamisen, analysoinnin ja jakamisen ilman erillistä kuvaajaa. Tavoitteena on parantaa valmennuksen laatua, tukea pelaajien yksilöllistä kehitystä sekä lisätä seuran näkyvyyttä ja yhteisöllisyyttä.
Budjetti: 4 681,00 €
Tuki: 60 %
Puoltavan lausunnon Leader-rahoituksen myöntämisestä saaneet yritystukihakemukset:
Loistopaikka Oy, Kaustinen
Kehittämistoimien valmistelu
Budjetti: 2 000 €
Tuki: 100 %
Camping Halsuan Helmi Oy, Halsua
Kehittämistuki, Vakiintuneen yritystoiminnan kehittäminen
Budjetti: 3 000 €
Tuki: 100 %
Pikku Peura Ky, Lestijärvi
Kehittämistuki, Vakiintuneen yritystoiminnan kehittäminen
Budjetti: 3 000 €
Tuki: 100 %