Keskelle Vetelin keskustaa, vilkkaasti liikennöidyn 13-tien varteen kätkeytyy viehättävä maaseutukohde ja pieni pala onnea – Kainulan tila – kotieläinpiha & kesäkahvila, jossa emäntänä häärivä Elina Pulkkinen juuri tällä hetkellä aloittelee yritystoimintaansa.
Kainulan tila ihastuttaa uniikkiudellaan. Se tarjoaa aitoja elämyksiä perinteisessä maalaistalon pihapiirissä yhdistettynä tilan emännän (ja vähän isännänkin) kädentaitoihin. Paikalliset ovat kuuleman mukaan jo tottuneet Kainulan Emännän toteuttamiin tempauksiin, mutta ensikertalaista yllättää elämys, joka alkaa jo pihatien varressa; Kainulan tilan vastaanottokomiteana komeilee pitkä rivi Suomen Vetelin Linnunpelätin -kisaan osallistuvia taideteoksia. Tittelistä kisattiin tänä vuonna Vetelissä jo toista kertaa. Pihalle tultaessa avautuu näkymä suoraan Kainulan navettasalin kesäkahvilaan, joka tarjoaa kävijälle kiireettömän kahvihetken itse leivottujen herkkujen parissa.
”Kädentaidot ovat kuuluneet elämääni lapsesta saakka. Suunnittelen ja valmistan kierrätysmateriaalista sisustus- ja käyttöesineitä. Kahvila ja sen sisustus on toteutettu pääasiassa kierrätystavarasta ja materiaalista. Innokkaana harrastajaleipurina haluan tuottaa elämyksellisiä kahvilanautintoja ainutlaatuisessa kahvilamiljöössä.” -Kainulan tilan Emäntä Elina Pulkkinen kertoo.
Paikka huokuu maaseudun rauhaa ja sydäntä lämmittävää tunnelmaa. Rauhan rikkoo vain portin takaa kuuluva kaakatus ja muut kotieläinpihan äänet; seuraava elämys odottaa nurkan takana! Kainulan kotieläinpiha tarjoaa mahdollisuuden tutustua lampaisiin, vuohiin, kaneihin ja kanoihin – Kainulan emännän parhaisiin ystäviin! Kotieläinpihan lampaiden villasta valmistettuja kengänpohjallisia & kotikanalan kanojen ja munantuotannossa olevien viiriäisten munia voi ostaa suoraan tilalta.
Olemme paikalla iltapäiväkahvin aikaan, ja pihatie täyttyy nopeasti autoista lämpimänä kesäpäivänä. Tuore kotieläinpihayrittäjä Elina myhäilee iloisin ja yllättyneinkin mielin:
”Aivan mahtavaa! Paikallisessa puskaradiossa Facebookissa on toivottu kahvilaa ja kohtaamispaikkaa. Yrittäjänä tartuin haasteeseen ja tarjoan palvelua paikallisille, mutta myös lähiseudun asukkaille ja matkailijoille. Tavoitteena on, että Kainulan tilasta tulee matkustuskohde, joka houkuttelee pysähtymään pieneen kuntaan pidemmäksi aikaa.”
Tilan emäntä jatkaa kertomalla, että omakohtaisiin kokemuksiin perustuen hän haluaa ottaa huomioon myös sosiaalista kestävyyttä ja mahdollistaa elämyksiä, sekä maaseudun ja eläinten tarjoamaa hyvinvointia ihan kaikille;
”Eläinpihan maksu ja kahvilan hinnasto on laitettu niin pieneksi, että myös perheillä, joilla ei ole lomaretkiin paljoa käytettävissä, on mahdollisuus tulla Kainulaan. Omien eväittenkään syöntiä eläinpihalla ei katota pahalla. Paitsi ehkä Annikki-kana.”
Elina Pulkkinen haki Pirityisiltä Leader-rahoitusta yritystoiminnan käynnistämiseen. Käynnistystuen avulla Kainulan emäntä hankki asiantuntija-apua kotieläinpihan aitausten vaatimustenmukaisen ja toimivan sijoittelun suunnitteluun sekä kesäkahvilan omavalvontasuunnitelman laatimiseen.
Tähänkin asti Kainulan eläimiä on hoidettu parhaalla mahdollisella tiedolla ja taidolla – ja ennen kaikkea rakkaudella, mutta mahdollisuuden avautuessa Pulkkinen hyödynsi pienen osuuden tuesta lisäkoulutukseen eläintenpidon erityisosaamiseen liittyen. Lisäksi käynnistystuen avulla Kainulan kesäkahvilaan hankittiin kahvilatarvikkeita.
”Rahoituksen merkitys oli iso. Kahvilasta olisi tullut pelkkä raapaisu ilman asianmukaisia kylmäsäilytysvälineitä. Eläintenpidon erityisosaamispalvelu oli mahtava lisä, koska omat silmät ja ajatukset ei välttämättä näe kaikkea. Lisäksi omavalvontasuunnitelman tekoon apu oli enemmän kuin tarpeen!” -Pulkkinen naurahtaa.
”Yritys olisi todennäköisesti käynnistynyt ilman rahoitusta, mutta sillon olisin joutunut turvautumaan lainaan. Rahoitusprosessi oli helppo, kun siihen sai apuja Pirityisiltä. Aina vastattiin sähköposteihin ja soitettiin ja kyseltiin miten menee. Suosittelen Leader-rahoitusta muillekin toimintaansa käynnistäville yrittäjille!”
Kainula on emäntänsä mukaan maallemuuttajan lampaanvillantuoksuinen unelma, joka elää ja muuttuu joka hetki. Yritys on erinomainen esimerkki siitä, että yhdistämällä oma osaaminen ja unelmat, maaseudun mahdollisuudet & Leader-rahoitus, voidaan luoda innovatiivisia ja kestäviä ratkaisuja, jotka hyödyttävät sekä paikallisia ihmisiä ja yhteisöjä että alueen vierailijoita. Tämä yhdistelmä voi johtaa taloudelliseen kasvuun, yhteisöllisyyden vahvistumiseen, kulttuurin rikastumiseen ja kestävän kehityksen edistämiseen maaseudulla. Toivotamme työn täyteisiä päiviä ja paljon onnea ja menestystä Kainulan tilalle ja sen emännälle Elinalle!
Kainulan tila on aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Instagramista löydät yrityksen nimimerkillä @kainulantila ja Facebookista nimimerkillä @Kainula
Leader-ryhmä Pirityiset ry on vahvasti mukana tukemassa alueen yritystoimintaa myöntämällä yritystukia toimialueensa yrityksille. Leader-toiminnalla voimme tukea pieniä yrityksiä esimerkiksi liiketoiminnan käynnistämisessä ja yrityksen kehittämisessä sekä investoinneissa. Erityisesti haluamme kannustaa yrityksiä elinkeinojen toimintaedellytyksiä parantavaan yhteistyöhön: Leader-hanke on loistava tilaisuus lisätä yrittäjien yhteistyötä, kehittää yhteisiä tuotteita ja markkinointia sekä kokeilla uusia toimintatapoja ja innovatiivisia avauksia, sekä saada omaan yritykseen asiantuntija-apua. Leader-toiminnan rahoitus koostuu EU:n maaseuturahaston, valtion ja kuntien varoista.
Kiinnostuitko Leader-rahoituksen mahdollisuuksista? Lue lisää Pirityisten tarjoamista yritysrahoitusmahdollisuuksista täältä!
Yrittäjyyden polulla voit hakea & saada useampaa tukea! Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä juuri sinun yrittäjäpolkuusi sopivat ratkaisut!
Teksti: Eveliina Rahkonen