Ajankohtaista

Uutiset

Koristeellinen artikkelin kansikuva. Kuvassa talvimaisema ja teksti Pirityiset ry:n syyskokous 26.11.2025

Pirityisten uusi puheenjohtaja on kaustislainen Ira Järvelä – syyskokous valitsi kuusi uutta jäsentä yhdistyksen hallitukseen

Pirityiset ry:n syyskokous järjestettiin keskiviikkona 26. marraskuuta Kälviän Jokikylätalolla. Kokouksessa tehtiin useita tulevaa toimintavuotta ohjaavia päätöksiä. Keskeisimpinä olivat uuden puheenjohtajan valinta, hallituksen jäsenvalinnat sekä vuoden 2026 toimintasuunnitelman ja talousarvion vahvistaminen.   Uusi puheenjohtaja valittiin yksimielisesti  Kokous valitsi yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi kaustislaisen Ira Järvelän, joka aloittaa tehtävässään

Vuoden viimeiset rahoituspäätökset tehtiin Pirityisillä loka-marraskuussa

Kokouksissa puollettiin rahoitusta viidelle yritykselle ja yhdelle yleishyödylliselle hankkeelle. Pirityiset ry myöntää Leader-rahoitusta yrityksille ja yhteisöille Keski-Pohjanmaalla. Yhdistyksen hallitus teki vuoden viimeiset rahoituspäätökset loka-marraskuun kokouksissaan. Lokakuun kokous järjestettiin Kaustisella Kruupakan ampumaradalla, ja marraskuussa hallitus oli koolla Vetelin Kirkonkylän Nuorisoseurantalolla Veikkolassa. Kokouksissa oli käsittelyssä yhteensä kahdeksan

Kuva on koristeellinen siluetti maaseutumaisemasta.

Pirityiset puolsi rahoitusta kuudelle hankkeelle syyskuussa – myös tukiprosentteja korotettiin

Syyskuun kokouksessa puollettiin rahoitusta kahdelle yritykselle ja neljälle yleishyödylliselle hankkeelle  Pirityiset ry myöntää Leader-rahoitusta yrityksille ja yhteisöille Keski-Pohjanmaalla. Yhdistyksen hallitus kokoontui syyskauden toiseen kokoukseensa Lestijärvelle Riistaravintola Pikku Peuraan syyskuussa.   Juttu jatkuu videon jälkeen. Kokouksessa käsiteltiin 28.8.2025 päättyneen valintajakson hakemuksia sisältäen kaikkia tukityyppejä. Käsittelyssä oli yhteensä

Tapahtumat

Pirityiset ry:n syyskokous 26.11.2025

Tervetuloa Leader-ryhmä Pirityiset ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseenkeskiviikkona 26.11.2025 klo 19.00 Kälviän Jokikylätalolle  Passojantie 183, 68300 Kälviä, Kokkola Kokouskahvit ja valtakirjojen tarkistus 18.30 alkaen. Syyskokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, kuten valitaan yhdistyksen hallitukselle uusi puheenjohtaja sekä hallituksen jäsenet avoimille hallituspaikoille. Syyskokous päättää myös erovuoroisten jäsenten jatkokausista. Lue lisää

Maaseudun kehittäjien verkostoitumispäivä Mustasaaressa 1.10.2025

Pohjanmaan ELY-keskus ja alueen Leader-ryhmät kutsuvat sinut verkostoitumispäivään. Tervetuloa verkostoitumaan ja saamaan inspiraatiota! Kuinka toteuttaa hankkeen tapahtumat vastuullisesti, ympäristöä ja yhteisöjä kunnioittaen? Miten huomioida vastuullisuus hankkeen viestinnässä ja toteutuksessa? Päivän aikana saat käytännön työkaluja ja ideoita siihen, miten huomioida kestävyys omassa hanketoiminnassa– erityisesti tapahtumien suunnittelussa

Asiakastarinat

Takuulla puhdasta ja suomalaista ruokaa – maatalouden kokeilutuella perustettiin itsepalvelukasvimaa Lohtajalle

Kyltti Itsepalvelukasvimaasta opastaa oikeaan suuntaan tiellä kahdeksan. Lohtajan keskustan kupeesta kasvimaalle matkaa on jäljellä viisi kilometriä. Uudenkyläntien varrella pistää silmiin ensimmäisenä värikäs kukkameri. Opasteet ohjaavat parkkeeraamaan pellolle myymälänä toimivan vanhan ladon päätyyn. Olemme saapuneet Juha Kipon ja Karoliina Rannan vieraaksi Lohtajalle. Puolen hehtaarin pelto on

Pienhankkeilla pieniä suuria tekoja

Joskus pienilläkin teoilla saadaan suuria aikaan. Leader-ryhmiltä voi hakea rahoitusta myös pienempiin toimenpiteisiin olipa sitten kyse yleishyödyllisistä investoinneista tai kehittämisestä. Pienhankkeiden avulla alueen asukkaat voivat itse vaikuttaa matalalla kynnyksellä oman kotiseutunsa kehittämiseen. Tukea pienhankkeeseen voi saada julkis- tai yksityisoikeudellinen yhteisö, esimerkiksi erilaiset yhdistykset. Pienhankkeet ovat

Sivukamaritupa – Keskipohjalaisen rakennusperinnön alueellinen erikoisuus

Keskipohjalainen rakennusperinnön alueellinen erikoisuus, sivukamaritupa, on todennäköisesti Pohjoismaiden vanhin leveärunkoinen, talonpoikainen hirsitalotyyppi. Kookkaimmat niistä ovat varsinaisia jättiläisiä maailman talonpoikaistalojen joukossa. Sivukamaritupa oli mullistava keksintö, sillä keskipohjalaiset kirvesmiehet maksimoivat käsiteltävissä olevan yksimittaisen hirren sekä pituus- että leveyssuuntaan. Sivukamarituvassa nimensä mukaisesti kamarit on sijoitettu sivulle eikä päätyihin,

Tilaa uutiskirjeemme!

Haluatko tietää Pirityisten ajankohtaisista uutisista heti ensimmäisten joukossa? Tilaa nyt sähköinen uutiskirjeemme!

Lähetämme vuoden aikana sähköpostiisi 3-6 uutiskirjettä, joissa kerromme mm. ajankohtaisista asioista, leader-toiminnasta ja palveluistamme.