Krista Järvelä on valittu Pirityisten toiminnanjohtajaksi

Leader-ryhmä Pirityisten hallitus on valinnut yhdistyksen uudeksi toiminnanjohtajaksi tradenomi Krista Järvelän Kaustiselta. Toiminnanjohtajan tehtävään oli 6 hakijaa, joista haastatteluun kutsuttiin 3. 

Krista Järvelä on aikaisemmin työskennellyt Pirityisten hankekoordinaattorina ja toiminut toiminnanjohtajan sijaisena keväästä 2021 saakka. Pirityisten toiminnassa Järvelä on ollut mukana vuodesta 2007 lähtien määräaikaisissa työsuhteissa sekä hallituksen jäsenenä. 

– Otan tehtävän innolla vastaan, iloitsee Järvelä uudesta pestistään. Pirityiset ja Leader-toimintaan perustuva maaseudun kehittäminen ovat minulle sydämen asioita. Yhdistyksen historian, toiminnan ja verkoston tunteminen antavat hyvät valmiudet kehittää yhdistyksen toimintaa sekä tehdä tuloksellista ja vaikuttavaa Leader-työtä alueella.

Leader-ryhmät ovat maaseudun kehittämisyhdistyksiä, joissa ovat mukana alueen asukkaat ja aluetta kehittävät yhteisöt, kuten järjestöt ja alueen kunnat. Suomessa toimii alkaneella ohjelmakaudella 52 maaseudun kehittämisyhdistystä eli Leader-ryhmää ja Leader-toiminnan rahoitus on yhteensä 230 miljoonaa euroa. Rahoituksesta 43 prosenttia tulee EU:lta, 37 prosenttia valtiolta ja 20 prosenttia Leader-alueen kunnilta.

Pirityiset toimii Halsualla, Kaustisella, Lestijärvellä, Perhossa, Toholammilla ja Vetelissä sekä Kokkolan kaupungin Kälviällä, Lohtajalla ja Ullavassa. Paikallisilla toimilla parannetaan maaseudun elinvoimaisuutta, kehitetään paikallisia palveluja ja elinkeinoja, tuetaan mikroyrityksiä ja yrittäjyyttä. Leader-ryhmät myöntävät rahoitusta maaseudun kehittämishankkeisiin ja yritystukiin oman paikallisen kehittämisstrategiansa mukaisesti.

– Pirityisten Juurista voimaa -strategian tavoitteena on tukea toimenpiteitä, joilla alueen asukkaiden ja yrittäjien osaamista, toimintaedellytyksiä ja yhteistoimintaa voidaan vahvistaa niin, että edellytykset hyvään elämään ja sujuvaan arkeen maaseudulla täyttyvät. Strategian toteutus, kuten sen valmistelukin, on yhteinen prosessi. Alkanut rahoituskausi tuo alueellemme uusia mahdollisuuksia, Järvelä summaa yhteen strategiaa ja uutta kautta.

Uusi EU-ohjelmakausi on alkanut virallisesti 1.1.2023. Uuden kauden 2023–2027 rahoitusta pääsee hakemaan myöhemmin keväällä, kun uutta kautta koskeva kansallinen lainsäädäntö ja toimeenpano valmistuvat.

Jaa

Tilaa uutiskirjeemme!

Haluatko tietää Pirityisten ajankohtaisista uutisista heti ensimmäisten joukossa? 

Tilaa nyt sähköinen uutiskirjeemme!

Lähetämme vuoden aikana sähköpostiisi 3-6 uutiskirjettä, joissa kerromme mm. ajankohtaisista asioista, Leader-toiminnasta ja palveluistamme.