Mikä Leader-hanke on saanut sydämesi sykähtämään ilosta, onnesta tai ylpeydestä?
Ilmoita suosikkisi kisaan 20.11 mennessä.
Suomalainen Leader-toiminta ja Pirityiset täyttää tänä vuonna 25 vuotta! Tänä aikana Pirityisten toimialueella on toteutettu satoja hankkeita alueen elinvoiman ja asukkaiden hyvinvoinnin parantamiseksi.
Oletko ollut mukana hanketoiminnassa tai seurannut sivusta muiden hanketta? Mikä Pirityisten rahoittamista hankkeista on jäänyt mieleen? Mikä hanke on onnistunut piristämään sinua ja maaseutua? Mikä Leader-hanke on saanut sydämesi sykähtämään ilosta, onnesta tai ylpeydestä?
Pirityisten Piristys –kilpailussa halutaan nostaa esiin hankkeita, jotka ovat jollain tavalla piristäneet, sykähdyttäneet, vaikuttaneet tai liikuttaneet. Hankkeen voi ilmoittaa kilpailuun kuka tahansa hankkeen tuloksista hyötynyt. Voit siis ehdottaa omaa tai jonkun toisen hanketta.
Nyt siis mietintämyssyt päähän. Vahvistuiko hankkeen avulla elinvoima, pitovoima, lumovoima, yhteistyön voima vai oliko se varsinainen supervoimannäyte? Oliko hanke alkusysäys jollekin suuremmalle? Täyttyikö sen avulla haaveet jostakin kauan kaivatusta? Yhdistikö hanke kylää ja sen ihmisiä?
Osallistumaan pääset tästä linkistä: https://forms.office.com/r/F4zYHTLPwJ
Leader-ryhmä käy läpi ehdotetut hankkeet ja niiden joukosta valitaan kolme hanketta palkittavaksi Pirityispalkinnoin syyskokouksessa 22.11.2022.
Leader hankkeen tulee olla toteutettu Pirityisten toimialueella (Halsua, Kaustinen, Lestijärvi, Perho, Toholampi ja Veteli sekä Kokkolan maaseutualueet Kälviä, Lohtaja ja Ullava.)