HUOM. sivulla olevat tiedot tukimuodoista ja rahoituksesta koskevat pääsääntöisesti ohjelmakautta 2014 – 2020 (sekä siirtymäkautta 20202-2022). Päivitämme hanketukia koskevat tiedot vastaamaan alkanutta ohjelmakautta alkuvuoden aikana.
Hanketoiminnalla tehdään aina jotain uutta tai parannetaan olemassa olevaa. Usein hankkeelta edellytetäänkin jonkinlaista innovatiivisuutta tai uutuusarvoa. Hanke ei voi koskaan olla sellaista toimintaa, jota hakija toteuttaa normaalistikin.
Pirityiset voi rahoittaa sellaisia yleishyödyllisiä hankkeita, jotka hyödyttävät mahdollisimman monia alueen asukkaita ja toimijoita. Tukea ei myönnetä sellaiseen toimintaan, joka kuuluu julkisyhteisön lakisääteisen pakollisen perustehtävän hoitamiseen.
Yleishyödyllisillä hankkeilla edistetään asukkaiden hyvinvointia ja palveluita, paikallista kulttuuria tai kylän viihtyisyyttä, toiminnallisuutta ja vetovoimaisuutta.
YLEISHYÖDYLLINEN HANKE VOI OLLA:
Yleishyödyllisissä hankkeissa omarahoitusosuutta voidaan korvata talkootyöllä. Talkootyön arvo on 15 euroa henkilötyötunti (yli 15-vuotias) ja konetyö (traktori tai kaivinkone) + kuljettaja 45 euroa tunti.
Kehittämishankkeen tulee liittyä johonkin Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimenpiteistä, olipa kyseessä sitten yleishyödyllinen investointi tai kehittäminen.
Ennen kuin täytät hakemuksen Hyrrässä, niin katsotaan yhdessä, mihin toimenpiteeseen hakemuksenne liittyy.
1. Koulutus ja tiedonvälitys
7. Maaseudun palvelut ja kylien kehittäminen
7.1 Selvitykset ja suunnitelmat
7.3 Laajakaistainfrastruktuuri ja sähköiset palvelut
7.4 Maaseudun palvelut (esim. kylätalohankkeet)
7.5. Tuki investointeihin vapaa-ajan infrastruktuurin julkiseen käyttöön, matkailuneuvontaan ja pienimuotoiseen matkailuinfrastruktuuriin
7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö
16. Yhteistyö
(Tämä toimenpide liittyy elinkeinojen kehittämiseen.)