Ajankohtaista

Uutiset

Aktiivinen ja sitoutunut Pirityisten hallitus käynnisti toimikautensa 

Pirityisten hallitus kokoontui 29.1.2026 vuoden ensimmäiseen kokoukseensa, joka toimi samalla hallituksen järjestäytymiskokouksena. Pirityisten syyskokous valitsi vuonna 2025 kaustislaisen Ira Järvelän puheenjohtajaksi kausille 2026–2027.  Pirityisten varapuheenjohtajana valittiin jatkamaan vuoden 2026 ajan Jenni Kentala Halsualta.    Pirityisten hallituksen uusina jäseninä vuonna 2026 aloittivat Ira Järvelä Kaustiselta ja Jaakko Kosonen Kälviältä, ja uusina varajäseninä aloittivat Mira Kukkola Halsualta, Elisa Karhula Lohtajalta, Päivi

Leader-toiminnan juhlavuosi on käynnistynyt

Julkaistu Suomen Kylien verkkosivuilla 21.1.2026 Leader-toiminta täyttää Suomessa tänä vuonna 30 vuotta. Heti Suomen liityttyä EU:n jäseneksi 1995, alkoi eri puolilla maata Leader-ohjelmien valmistelu. Maa- ja metsätalousministeriö valitsi ensimmäiset 22 Leader-ryhmää syyskuun alussa 1996, ja toimintaa valtavirtaistettiin eri EU- rahoituskanavien kautta lopulta koko maan kattavaksi. Juhlavuotta vietämme ansaitulla innolla ja ilolla.

Koristeellinen artikkelin kansikuva. Kuvassa talvimaisema ja teksti Pirityiset ry:n syyskokous 26.11.2025

Pirityisten uusi puheenjohtaja on kaustislainen Ira Järvelä – syyskokous valitsi kuusi uutta jäsentä yhdistyksen hallitukseen

Pirityiset ry:n syyskokous järjestettiin keskiviikkona 26. marraskuuta Kälviän Jokikylätalolla. Kokouksessa tehtiin useita tulevaa toimintavuotta ohjaavia päätöksiä. Keskeisimpinä olivat uuden puheenjohtajan valinta, hallituksen jäsenvalinnat sekä vuoden 2026 toimintasuunnitelman ja talousarvion vahvistaminen.   Uusi puheenjohtaja valittiin yksimielisesti  Kokous valitsi yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi kaustislaisen Ira Järvelän, joka aloittaa tehtävässään

Tapahtumat

Pirityiset ry:n syyskokous 26.11.2025

Tervetuloa Leader-ryhmä Pirityiset ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseenkeskiviikkona 26.11.2025 klo 19.00 Kälviän Jokikylätalolle  Passojantie 183, 68300 Kälviä, Kokkola Kokouskahvit ja valtakirjojen tarkistus 18.30 alkaen. Syyskokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, kuten valitaan yhdistyksen hallitukselle uusi puheenjohtaja sekä hallituksen jäsenet avoimille hallituspaikoille. Syyskokous päättää myös erovuoroisten jäsenten jatkokausista. Lue lisää

Maaseudun kehittäjien verkostoitumispäivä Mustasaaressa 1.10.2025

Pohjanmaan ELY-keskus ja alueen Leader-ryhmät kutsuvat sinut verkostoitumispäivään. Tervetuloa verkostoitumaan ja saamaan inspiraatiota! Kuinka toteuttaa hankkeen tapahtumat vastuullisesti, ympäristöä ja yhteisöjä kunnioittaen? Miten huomioida vastuullisuus hankkeen viestinnässä ja toteutuksessa? Päivän aikana saat käytännön työkaluja ja ideoita siihen, miten huomioida kestävyys omassa hanketoiminnassa– erityisesti tapahtumien suunnittelussa

Asiakastarinat

Takuulla puhdasta ja suomalaista ruokaa – maatalouden kokeilutuella perustettiin itsepalvelukasvimaa Lohtajalle

Kyltti Itsepalvelukasvimaasta opastaa oikeaan suuntaan tiellä kahdeksan. Lohtajan keskustan kupeesta kasvimaalle matkaa on jäljellä viisi kilometriä. Uudenkyläntien varrella pistää silmiin ensimmäisenä värikäs kukkameri. Opasteet ohjaavat parkkeeraamaan pellolle myymälänä toimivan vanhan ladon päätyyn. Olemme saapuneet Juha Kipon ja Karoliina Rannan vieraaksi Lohtajalle. Puolen hehtaarin pelto on

Pienhankkeilla pieniä suuria tekoja

Joskus pienilläkin teoilla saadaan suuria aikaan. Leader-ryhmiltä voi hakea rahoitusta myös pienempiin toimenpiteisiin olipa sitten kyse yleishyödyllisistä investoinneista tai kehittämisestä. Pienhankkeiden avulla alueen asukkaat voivat itse vaikuttaa matalalla kynnyksellä oman kotiseutunsa kehittämiseen. Tukea pienhankkeeseen voi saada julkis- tai yksityisoikeudellinen yhteisö, esimerkiksi erilaiset yhdistykset. Pienhankkeet ovat

Sivukamaritupa – Keskipohjalaisen rakennusperinnön alueellinen erikoisuus

Keskipohjalainen rakennusperinnön alueellinen erikoisuus, sivukamaritupa, on todennäköisesti Pohjoismaiden vanhin leveärunkoinen, talonpoikainen hirsitalotyyppi. Kookkaimmat niistä ovat varsinaisia jättiläisiä maailman talonpoikaistalojen joukossa. Sivukamaritupa oli mullistava keksintö, sillä keskipohjalaiset kirvesmiehet maksimoivat käsiteltävissä olevan yksimittaisen hirren sekä pituus- että leveyssuuntaan. Sivukamarituvassa nimensä mukaisesti kamarit on sijoitettu sivulle eikä päätyihin,

Tilaa uutiskirjeemme!

Haluatko tietää Pirityisten ajankohtaisista uutisista heti ensimmäisten joukossa? Tilaa nyt sähköinen uutiskirjeemme!

Lähetämme vuoden aikana sähköpostiisi 3-6 uutiskirjettä, joissa kerromme mm. ajankohtaisista asioista, leader-toiminnasta ja palveluistamme.