26
helmi

. Posted in Yleiset

Pirityiset ry:n vuonna 2013 tekemät hanketukipäätökset

 

1. Toholammin Urheilijat ry
Lampin lavan keittiöremontti
Budjetti: 50 000,00 €
Tuki: 60 %
Tiivistelmä: Hankkeen tavoitteena suurempi käyttöaste Lampin lavalle mm. häät, pikkujoulut, illanvietot. Lavalla remontoidaan keittiö, jonka seinät eristetään ja asennetaan teollisuuskäyttöön tarkoitetut laitteet helpottamaan juhlien järjestämistä. Sali remontoidaan siten, että yhtenäiseen isoon tilaan pyritään saamaan mahdollisimman paljon pöytiä ja istumapaikkoja. Toimenpiteinä on myös ikkunoiden ja ovien uusiminen, vesikaton korjaus, ulkoseinien levytys sekä seinä- ja lattiapintojen uusiminen.

 

2. Syrin maa- ja kotitalousseura
Jääkaukalo Syrinkylälle
Budjetti: 20 295,00 €
Tuki: 30 %
Tiivistelmä: Hankkeella pyritään säilyttämään lasten liikuntamahdollisuudet omalla kylällä. Entisen koulun kaukalo on nykyään kylän yhdistysten käytössä ja se on hajonnut korjauskelvottomaan kuntoon. Vanha kaukalo puretaan ja tehdään kaukalolle uusi pohja. Kaukalo kasataan talkootyönä. Tavoitteena on tukea lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä liikunnan avulla. Uusittua jääkaukaloa on mahdollista käyttää kesäaikana pelikenttänä mm. jalkapalloiluun ja tennikseen.

 

3. Peltokankaan kyläyhdistys ry
Liekki 013
Budjetti: 21 106,00 € 
Tuki: 60 %
Tiivistelmä: Perhon Peltokankaan kyläyhdistyksen toiminnan tarkoituksena on edistää kylän asukkaiden yhteisöllisyyttä. Toimintansa tavoitteiden kehittämiseksi hankkeen avulla kunnostetaan Peltokankaan työväentalo yhteistyöllä kyläläisten kanssa. Kunnostustoimenpiteitä ovat mm. työväentalon ulkopintojen sekä sisäkattojen maalaus, salin lattian hionta ja lakkaus sekä lämmitysjärjestelmään tehdyt laitehankinnat. Kunnostetussa työväentalossa mahdollistuu kokousten, juhlien sekä muiden yleisötapahtumien järjestäminen.

 

4. Lestijärven Kiisto ry
Hyvinvointipolku 1
Budjetti: 29 861,20 €
Tuki: 60 %
Tiivistelmä: Lestijärvelle tarvitaan turvallinen liikkumiseen soveltuva polku. Hankkeen avulla toteutetaan hyvinvointipolku välillä Parannan uimaranta – Änäkkälä – Mattilantien risteys sekä mahdollisuuksien mukaan kunnostetaan jo olemassa olevia polkuja.

 

5. Keski-Pohjanmaan Liikunta ry
Potkua kylille
Budjetti: 36 375,00 €
Tuki: 80 %
Tiivistelmä: Maakunnallinen liikunnan ja urheilun kehittämisjärjestö haluaa tarjota niin lapsille kuin ikääntyneillekin liikuntapalveluja, jotka olisivat saatavilla mahdollisimman lähellä palvelujen käyttäjiä. Hankkeen tavoitteena on kehittää ja monipuolistaa liikuntapalveluja lisäämällä liikuntaryhmiä ja osaavia ohjaajia, aktivoimalla nuorten liikuntatoimintaa, lisäämällä yhteistyötä eri yhteisöjen kanssa sekä käynnistämällä Potkua kylille –liikuntakiertue.

 

6. Vetelin Erä ry
Metsästys- ja ammuntaharrastuksen kehittämishanke
Budjetti: 13 826,00 €
Tuki: 60 %
Tiivistelmä: Hankkeen avulla hankitaan seuran tiloihin laserammuntarata, kunnostetaan olemassa olevia tiloja sekä seuran tilojen välittömään tuntumaan hankitaan lato. Tavoitteena on parantaa erityisesti nuorten ja naisten harrastusmahdollisuuksia metsästysseuratoiminnassa sekä taata turvalliset harjoitteluolosuhteet.

 

7. Möttösen Vanhempainyhdistys ry
Pirtti 013
Budjetti: 29 180,00 €
Tuki: 60 %
Tiivistelmä: Hankkeen avulla kunnostetaan koulun piha-alueella ja kunnan omistuksessa oleva hirsirakenteinen rakennus. Tuki mahdollistaa Perinnepirtin kunnostuksen eri harrasteryhmien käyttöön kokoontumistiloina. Tilat mahdollistavat koulupiirin alueella uusien vapaa-aikaan ja harrastustoimintaan liittyvän toiminnan syntymiseen.

 

8. Lestin Kämppäosuuskunta
Kuukkeli
Budjetti: 102 402,00 €
Tuki: 30 %
Tiivistelmä: Lestin kämppäosuuskunta on ylläpitänyt sata vuotta vanhaa metsäkämppää, joka on säilynyt ainoana vanhana metsäkämppänä Lestijärvellä. Jotta olosuhteet metsäkämpällä paranisivat ja kämpän säilyvyys turvattaisiin sen historiallisenkin merkityksen vuoksi, halutaan kämppä peruskunnostaa. Kunnostuksessa säilytetään 1950-luvun metsäkämppätyylinen perinneosa ja toinen osa lämpöeristetään ja sinne sijoitetaan keittiö, wc- sekä makuutilat. Peruskunnostuksella lisätään kämpän käyttöaikaa vuodessa ja mahdollistetaan uusia käyttötarkoituksia.

 

9. Halsuan Nuorisoseura ry
HaNs 013
Budjetti: 26 150,00 €
Tuki: 60 %
Tiivistelmä: Nuorisoseuran toiminta edellyttää seurantalolle suoritettavia kunnostustoimenpiteitä. Hankkeen avulla kunnostetaan ja kalustetaan vuonna 1922 rakennettua seurantaloa. Hankkeessa talon ulko-ovet uusitaan, keittiön lattiamatot vaihdetaan, asennetaan taiteovet keittiön ja kahvion väliin, asennetaan lieden ja tiskikoneen yläpuolelle huuvat. Keittiöön hankitaan jääviileäkaappi, pesukone, liesi, kahvinkeitin sekä lämpölevy. Saneerauksen jälkeen keittiö vastaa tapahtuman järjestämiseltä vaadittavan kaluste-, laite- ja hygieniatason. Seurantaloa käyttävät eri yhdistykset, urheiluseurat, harrasteryhmät ja yritykset. Talolla järjestetään erilaisia tilaisuuksia, kokouksia ja koulutustilaisuuksia. Tavoitteena on toteuttaa Nuorisoseuran kunnostaminen sen käyttötarkoituksen edellyttämälle tasolle.
 
10. Kaustisen 4H-yhdistys ry
Into
Budjetti: 44 186,00 €
Tuki: 80 %
Tiivistelmä: Tavoitteena on tarjota uusia harrastusmahdollisuuksia sekä elämyksiä ja kokemuksia lapsille, nuorille ja aikuisille. Hankkeen kohderyhmänä ovat ensisijaisesti Kaustisen seudulla asuvat lapset ja nuoret, mutta hanke tarjoaa palveluita myös muille kuntalaisille sekä lähikunnille ja lähikuntien 4H-yhdistyksille. Hankkeen tavoitteena on perustaa uusia 4H-kerhoja, joiden painopistealueina ovat erä-, luonto- ja seikkailutoiminta; kouluttaa nuoria kerhonohjaajiksi; järjestää avoimia kursseja ja koulutustilaisuuksia (esim. geokätköily, kiipeily, jousiammunta...); tarjota kouluille mahdollisuuksia laajentaa liikuntavaihtoehtoja sekä järjestää avoimia retkeily- ja seikkailutapahtumia. 
 
11. Lestijärven kunta
Lestijärven luontokoulu
Budjetti: 15 300,00 €
Tuki: 90 %
Tiivistelmä: Lestijärven luontokoulu -esiselvityshankkeessa selvitetään luonto- ja ympäristökoulun toimintaedellytykset ja suunnitellaan toimintamalli Lestijärvelle perustettavalle luonto- ja ympäristökoululle. Tavoitteena on, että hankkeen päätyttyä Lestijärvelle perustetaan luontokoulu, joka palvelee lähialueen kuntien asukkaita ja matkailijoita.