04
kesä

Avoimet kylät 6.6.2015: Koko perheen metsäpäivä

Pirityisten Leader-viikko huipentuu koko perheen metsäpäivään, joka pidetään la 6.6. klo 13 Lestijärven Riemuhiekalla sijaitsevalla Metsämiesten kämpällä.

Metsämiesten kämppä on Lestin kämppäosuuskunnan ylläpitämä 100-vuotias metsäkämppä, jota on kunnostettu Leader-rahoituksella. Kämpän toinen puoli on kunnostettu vanha kunnioittaen. Toisesta puolesta on tehty nykyaikainen virkistyspaikka, johon sijoitettiin keittiö, wc ja makuutilat. Kartan Riemuhiekalle löydät täältä.

Koko perheen metsäpäivässä on ohjelmaa kaikenikäisille: mm. metsävisaa, puunhalausta sekä saunomis- ja uintimahdollisuus. Tapahtumassa myydään makkaraa ja muurinpohjalättyjä. Tarjolla on myös infoa maaseudun yritys- ja hanketuista sekä Leader-toiminnasta. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä metsämiesten ja Keski-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaisten kanssa.

Koko perheen metsäpäivä on osa valtakunnallista Avoimet kylät -päivää, jonka tarkoituksena on näyttää maaseudun elinvoimaisuus ja sen mahtavat puitteet hyvälle elämälle.

Pirityiset ry:n toiminta-alueelta Avoimet kylät -päivään on ilmoittautunut mukaan myös Alaviirteen kylä. Alaviirteen KesäPörinät järjestetään la 6.6.2015 klo 10 alkaen Alaviirteen Nuorisoseurantalolla ja Myllykahvilassa (Viirretie 36, Kokkola). Lisätietoa KesäPörinäistä löydät täältä.

Facebookin Avoimet kylä Keski-Pohjanmalla -tapahtumasivuston löydät täältä.

Valtakunnallisesti tapahtumapäivää koordinoi Suomen Kylätoiminta ry. Suomen kylätoiminta ylläpitää muun muassa tapahtuman valtakunnallisia nettisivuja. http://avoimetkylat.fi/