28
tammi

Kokkola-strategian luonnosta pääsee kommentoimaan

Minun Kokkolani -strategiasta on valmistunut luonnos, joka esitellään kaikille kiinnostuneille perjantaina 30.1. kello 13-15 yritystalo Evaldissa. Strategian tavoitteena on luoda pohjaa Kokkolan kaupunkialueen kansalaistoimijalähtöiselle kehittämiselle.

Ruohonjuuritason kehittämisideoita kartoitettiin kesän ja syksyn aikana jalkautumalla eri tapahtumiin sekä järjestämällä kuulemistilaisuuksia ja Minun Kokkolani -kyselyitä. Niiden anti on koottu kirjalliseen muotoon strategialuonnokseksi, jota kaikki halukkaat pääsevät nyt kommentoimaan.

- Yritystalolla järjestettävä tilaisuus on kaikille avoin ja siellä on mahdollisuus kertoa, jos strategiasta puuttuu omasta mielestä jotain olennaista. Strategiatyöhön ehtii siis vielä mukaan, vaikka asiasta kuulisi ensimmäistä kertaa vasta nyt, Pirityiset ry:n toiminnanjohtaja Pirjo Palosaari-Penttilä sanoo.

Pirityisten lisäksi kaupunkistrategiaa ovat olleet kokoamassa Aktion Österbotten rf ja CB City Kokkola ry. Tilaisuuteen osallistuu myös tutkija Ritva Pihlaja, joka kertoo kansalaistoimijalähtöisestä kehittämistyöstä tutkijan näkökulmasta.

Kuulemistilaisuuden jälkeen strategia viimeistellään, ja se luovutetaan helmikuun loppuun mennessä Kokkolan kaupungille ja Keski-Pohjanmaan liitolle. Ideana on, että kansalaistoimijat voisivat paperin avulla hakea rahoitusta hankkeilleen, jotka tähtäävät kaupunkialueen kehittämiseen.

- Kun strategia on valmis, se on kenen tahansa hyödynnettävissä, Palosaari-Penttilä kertoo.

Kansalaistoimijalähtöisen Kokkola-strategian esittelytilaisuus järjestetään yritystalo Evaldin (Ristirannankatu 1, Kokkola) kokoushuoneessa pe 30.1. klo 13–15.

 

minun kokkolani1