29
maalis

. Posted in Uutiskirjeet


Pirityiset ry:n uutiskirje 1/2012 on ilmestynyt, lue klikkaamalla linkkiä.

aaasdaSKIRJE
2/2012
Kaikki mahdollista maaseudulla!
”Pirityinen, joka oli kuin sontiainen, taas hyrräsi isäntänsä lukolliseen arkkuun rahaa,
niin ettei se talosta koskaan loppunut.” Samuli Paulaharju: Suomenselän vieriltä
yhdistyksillä, Leader-toimintaryhmillä  ja vapaaehtoisilla on yhä
isompi rooli maaseudun kehittämisestä ja maaseutupolitiikasta.
Keskustelua  käytiin  päivän mittaan mm. maaseutupolitiikan
tilanteesta ja kylien asemasta Eero Uusitalon ja Risto Matti
Niemen  johdolla.  Paikallisväriä  tilaisuuteen  toivat  Keski-
Pohjanmaan omat toimijat Erityisesti sosiaali- ja terveyssektorin
asiat nousivat keskiöön mm. Chydenius-instituutin Aila-Leena
Matthiesin  ja  Kampa-hankkeen  Kai-Eerik  Känsälän
puheenvuoroissa.  - Osallistuminen itsessään lisää hyvinvointia,
muistutti Matthies.
Eero  Halmetoja  Toholammilta  Hyvinvointikeskus Maunu
ry:stä toi esille esimerkin siitä, kuinka kolmas sektori voi tuottaa
hyvinvointipalveluita  ikäihmisille.  -  Toholammille  perustettu
vanhusten  päivätoimintakeskus  tuottaa  kotona  asuville
ikäihmisille ennaltaehkäisevää, sosiaalista, fyysistä ja psyykkistä
hyvinvointia lisäävää toimintaa.
Offce Manager, dokumentoija Tytti Pohjola Picturall Oy:stä
kertoi  puheenvuorossaan  siitä, miksi  suurkaupungin  sykkeestä
palataan maaseudulle.  - Muutin  vuoden  vaihteessa Kaustiselle
Lontoosta – miksi  ihmeessä, minulta  kysytään  yhä?  Sanotaan,
että se, joka on kyllästynyt Lontooseen, on kyllästynyt elämään.
Itselleni ei käynyt näin, vaan päädyin takaisin Kaustiselle, koska en
keksinyt mitään parempaa paikkaa asua kuin entinen kotipitäjäni.
Täällä ei ole mitään, mikä estäisi työnteon! Tietoliikenneyhteydet
toimivat, käännöstöitä voi tehdä missä vain. Kaikki on mahdollista
maaseudulla, tiivistää Pohjola.
- Maaseudulla kaikki on mahdollista, tietää Tytti Pohjola, joka
palasi Lontoosta Kaustiselle.
Valtakunnallinen Voimistuvat kylät -kiertue rantautui Kaustiselle
11.5.2012  Pirityiset  ry:n  vieraaksi.  Tilaisuus  oli  osa  Suomen
Kylätoiminta ry:n organisoimaa kampanjaa, joka tähtää kylien ja
kuntien vuoropuhelun käynnistämiseen ja keskinäisen yhteistyön
lisäämiseen.
-  Voimistuvat  kylät  -päivä  vahvisti  jo  koetun  näkemyksen
siitä, kuinka tärkeässä polttopisteessä maaseudun kehittämisen
kannalta  ollaan  pohdittaessa  palveluiden  järjestämistä  ja
maaseutupolitiikkaa.  Iso  vastuu  on  sälytetty  kuin  itsestään
kolmannen sektorin toimijoiden harteille - maaseudulla toimivilla
www.pi r i tyi set . f i  • pi r i tyi set@pi r i tyi set . f iMyönteiset Leader-hanke- ja yritystukipäätökset 2012
Toteutus-
alue
Hallinnoija Toimenpiteen nimi Tuki
%
Kustan-
nusarvio
Halsua Aki Lepistö Aki012 35% 6 504,23   
Halsua Halsuan Marjusaaren Maamies-
seura ry
Evakot-verkkosovellus 80% 37 170,00   
Halsua HoivaMaija MaKa12 35% 3 583,00   
Halsua Halsuan hevosjalostusyhdistys ry Piironki II/Käpylä Kuntoon Kesäksi 70% 5 313,70   
Halsua Halsuan 4H-yhdistys EesTaas/Meet Young Farmers 90% 3 300,00  
Kaustinen Vintturin ja Tastulan Kyläyhdis-
tys ry
ViTaTiimin Kylätalon kunnostus 60% 25 230,00   
Kaustinen Pro Kaustinen ry Festivaali-tuotannon kehittämishanke 80% 53 000,00   
Kaustinen Köyhäjoen Kyläyhdistys ry Piironki II/Pöyrät Mäntymajalle 70% 3 325,00   
Kaustinen Kaustisen Nuorisoseura ry Piironki II/Kalliopavilijongin lämpö ja
keittiö
70% 5 810,00   
Kaustinen Jylhän Maamiesseura Piironki II/Jylhän kylätalo - ilmalämpö-
pumppu
70% 1 750,00   
Kaustinen Perhonjokilaakson Mikkiseura ry Piironki II/Hyvinvointia harrastuksesta 70% 6 612,34   
Kaustinen Salonkylän Nuorisoseura ry Piironki II/Seurantalon lämmityskustan-
nusten alentaminen
70% 6 908,00   
Kaustinen Kaustisen Seudun Raviseura ry Piironki II/TotoTV vuonna 2012 70% 6 503,77   
Kaustinen Puuharemmi ry Puuhapuisto 60% 28 470,22   
Kaustinen Kaustisen Seudun Raviseura ry EesTaas/Hevosilla maailmalle 90% 3 300,00  
Kaustinen Kaustisen Näppärit ry EesTaas/Ruotsi, Norja, Tanska & Viro 90% 3 300,00  
Kaustinen Kaustisen Seudun Turkistarhaa-
jat ry
EesTaas/Turkiksilla Maailmalla 90% 3 300,00  
Kaustinen Pro Kaustinen ry EesTaas/Kylässä Maailmassa 90% 3 300,00  
Kaustinen Kaustisen Kamarimusiikkiyhdis-
tys ry
EesTaas/Liettua & Latvia 90% 3 300,00  
Kaustisen
seutukunta
Suomen Kylätoiminta ry Leader-asiamies -hanke 100% 2 700,00   
Lestijärvi Lestijärven vasemmistoliitto ry Piironki II/Ääni Raikukoon 70% 1 700,00   
Perho Perhon Seudun Vanhustenkotiyh-
distys ry
Piironki II/Palvelutalo Penttilän kalusta-
minen
70% 7 771,60   
Perho Perhon Peruspesu Oy ElRi012 35% 15 700,00   
Toholampi Toholammin Hyvinvointikeskus
Maunu ry
Jussinpirtti 80% 79 200,00   
Toholampi Sykäräisten Nuorisoseura ry Uusi Sykäräinen NS 60% 82 650,00   
Toholampi K.Oravala Ky Ilmastointilaitteiden puhdistus ja huolto
-laitehankinta
35% 9 199,07   
Toholampi Toholammin ja Lestijärven Rau-
hanyhdistys ry
Piironki II/Rauhanyhdistyksen Piironki II 70% 2 100,00   
Toholampi Toholammin kyläyhdistys ry Piironki II/Lampin Tupa 70% 4 253,00   
Ullava Ullavan Helluntailähetys ry Piironki II/Keittiön kaluston uusiminen 70% 6 334,50   
Veteli Patanan Nuorisoseura ry Piironki II/Kyläläisille kahvia ja makkaraa 70% 1 402,40   
Veteli Pulkkisen Metsästysyhdistys ry Piironki II/Impivaara 70% 6 787,00   
Veteli Vetelin MTK Piironki II/Kartiinit Uusiksi 70% 3 835,00   
Veteli Pulkkisen Nuorisoseura ry Piironki II/Katolta Lämpöä 70% 7 200,00   
Veteli Vetelin Urheilijat ry Piironki II/Ämyri 70% 3 000,00   
Veteli Vetelin Ravintolapalvelut Oy Foxmannin fksaus 35% 9 700,00   
Veteli Vetelin Musiikinystävät ry EesTaas/Veteliläiset maailmalle – Unkari 90% 3 300,00  
Veteli Vetelin Musiikinystävät ry EesTaas/Veteliläiset maailmalle – Espanja 90% 3 300,00  
Veteli Vetelin Erä ry EesTaas/Slovakia 90% 3 300,00  Kuukauden hankkeet 2012
Pirityiset ry valitsee kuukausittain esimerkin rahoitetusta, ajankohtaisesta hankkeesta.
Yleishyödyllinen investointituki
Kaustisen Ravinaiset ry: Hevosleikkipuisto
Budjetti: 39500 euroa
Pirityiset ry:n Leader-tuki 60 %
Hankkeessa rakennettiin Kaustisen Nikulan kylälle,
raviradan välittömään läheisyyteen kylän ja ravirataa
käyttävien perheiden  lasten käyttöön  turvallinen  ja
ajanmukainen leikkipuisto.
Turvallinen  ja  viihtyisä  leikkipuisto
houkuttelee lapsiperheitä paitsi kylälle myös
raveihin, ja vanhempien on helpompi seurata
raveja kun lapsilla on turvallinen leikkipaikka.
Nikulan  kylä  on  elinvoimainen  kylä
Salonkylän  ja  Puumalan  kylien  tuntumassa,
joten  leikkipaikka  palvelee  useamman  kylän
lapsiperheitä.
Yrityksen käynnistämistuki
Ullavan Palveluosuuskunta:
Kauppapalvelut Ullavan
kirkonkylälle
Budjetti: 36000 euroa
Pirityiset ry:n Leader-tuki 50%
Keväällä  2011  perustettu
Ullavan  palveluosuuskunta  avasi
Ullavan  kirkonkylälle  M-Market
Lukkarin  turvaamaan  kylän
kauppapalvelut  kirkonkylän
kaupan  lopetettua  toimintansa.
Osuuskunnassa  on  osakkaita
noin  100,  ja  he  ovat  pääasiassa
Ullavan  kirkonkylän  asukkaita.
Kaupan  yhteydessä  toimii  myös
mm.  kahvio,  apteekkipalvelut,
työkalu- ja pienrautaosasto. Myös
asiamiesposti  ja  veikkauksen
palvelut löytyvät saman katon alta,
ja  palveluita  lisätään  koko  ajan.
Viimeisimpänä  kaupan  yhteyteen
palveluita  asettuivat  tarjoamaan
hieroja  ja  jalkahoitaja. M-Market
Lukkari  alkaa  olla  siis  likipitäen
täyden  palvelun  talo  sekä  lisäksi
kyläläisten kokoontumispaikka.
Kesäkuun 2012 hanke
Huhtikuun 2012 hanke
Toukokuun 2012 hanke
Yrityksen investointi- ja kehittämistuki
Harrin Kaiutin: Teeri -hanke
Budjetti: Kehittäminen 24542 euroa; Pirityiset
ry:n Leader-tuki 50%, Investoinnit (kone- ja
laitehankinnat, rakentaminen) 22767 euroa;
Pirityiset ry:n Leader-tuki 35%
Harrin  Kaiutin  on  Toholammilla  toimiva  pitkän
linjan  pienyritys,  joka  valmistaa  yksilöllisiä  kaiuttimia,
kaiutinkoteloita  ja  audiokalusteita  käsityönä.  Myös
kaiutinrakennussarjat  ja  laitetoimitukset  ovat  osa
yritystoimintaa. Harrin Kaiutin tunnetaan innovatiivisena,
asiakaslähtöisenä ja yksilöllisenä kaiutinvalmistajana.
Leader-rahoituksella  yritys  palkkaa  ammattilaisen
tekemään tarvittavat cad-piirrokset uusia kaiutinrakenteita
varten.  Uusia  kaiutin-  ja  laitetelinemalleja  saadaan
markkinoille  aiempaa  nopeammin.  Lisäksi  kehitetään
uutta,  laajempaa  tapaa  tarjota  asiakkaalle  audiolaitteita,
kehitetään  toimintaa  niin,  että  asiakas  saa  aiempaa
kokonaisvaltaisempaa  palvelua.  Lisäksi  parannetaan
työtilojen lämmityksen energiatehokkuutta ja ergonomiaa
sekä varastointia.Hinku  on  kolme  pohjalaisen  toimintaryhmän  yh-
teinen  kylien  kehittämishanke,  joka  jatkaa Hymy-
hankkeen hyväksi koettua  työtä  vielä  vuoden 2013
loppuun  saakka.  Hinku  tekee  töitä  kylien  hyväksi
Pirityiset ry:n toimialueella Kaustisen seutukunnas-
sa sekä Etelä-Pohjanmaalla Aisapari ry:n ja Kuudes-
taan ry:n alueilla aina Kauhavalta Ähtäriin saakka.
Hanke  sai  myönteisen  tukipäätöksen  Etelä-
Pohjanmaan  ELY-keskukselta  maaliskuussa  2012,
ja hanke on vasta alkumetreillä. Nyt onkin erittäin
hyvä  aika  ottaa  yhteyttä  ja miettiä,  olisiko Hinku-
hankkeesta apua juuri teidän kylänne aktivoimiseksi.
Hinku-hankkeen  tavoitteena  on  toimia  kylien
tukena  yhteisöllisyyden  lisäämiseksi,  kylien
identiteetin vahvistamiseksi ja kylien aktivoimiseksi.
Kullakin  alueella  Hinku  toimii  itsenäisesti,  mutta
yhteistyötä  tehdään  yli  rajojen  ja  hyviä  käytäntöjä
pyritään levittämään alueilta toisille.
Hinku voi olla apuna myös aivan pienissä asioissa.
Ota rohkeasti yhteyttä, niin mietitään miten Hinku
voi auttaa sinun kylääsi!
Pirityiset  ry:n  alueella  Hinku-hankkeen
alkuvaiheen  toimenpiteitä  on  kylillä  olevien
kokoontumistilojen kartoittaminen. Jos  tiedät, että
kylälläsi  on  kokoontumistila,  joka  kaipaa  elämää
seiniensä  sisälle,  ota  yhteyttä:  hinkuhanke@gmail.
com tai pirityiset@pirityiset.f.
Hinku rakentaa vahvoja kyliä!
Hinku-hanke haastoi lapset taiteilemaan tulevaisuuden kotikylän lippuja.
Maria Mikkola vasemmalla, Riitta Huhtala kurkistaa pirityisukkelista.
Ammattiin valmistuva nuori! Kiinnostaako yrittäjyys?
Terveisiä Ideasta Yrittäjyyteen -hankkeesta
 
Hanke tarjoaa nuorelle mahdollisuuden selvittää, onko nuoren yritysideasta kannattavaksi liike-
ideaksi. Voit osallistua yritysfoorumissa tapahtuvaan yritysideoiden kehittelyyn asiantuntijaryh-
män tukemana.
 Jos yrittäjyys kiehtoo edes vähän, tule mukaan. Saat kattavan infopaketin yrittäjyydestä, pääset
testaamaan yritysideasi toimivuutta teoriassa sekä pääset mukaan innostaville vierailuille mielen-
kiintoisiin yrityksiin.
Ideasta Yrittäjyyteen-hanke antaa nimensä mukaisesti nuoren idealle mahdollisuuden nousta
todelliseksi yritysideaksi!
Hanke-alueeseen kuuluvat: Halsua, Kalajoki, Kannus, Kaustinen, Kokkola (Kälviä, Ullava, Loh-
taja), Lestijärvi, Perho, Reisjärvi, Sievi, Toholampi ja Veteli. Hanketta toteutetaan ajalla 1.2.2012
– 31.12.2013.  Kaikki nuoret ja nuoret aikuiset, lämpimästi tervetuloa Ideasta Yrittäjyyteen!
Iloisin terveisin,
Maria Mikkola, projektipäällikkö
Ideasta Yrittäjyyteen-hanke  
Rahoittajat: Pirityiset ry, Rieska-Leader ry ja Keskipiste-Leader ry        
http://keski-pohjanmaa.4h.f/ideasta-yrittajyyteen-hanke/
https://www.facebook.com/IdeastaYrittajyyteen